15 minuutin Puhe Tulevaisuudelle

29.09.2020

Oletko koskaan miettinyt istuessasi kahvilassa hitusen tylsisteenä, miten rajattuja valintamme ovat siihen nähden, kuinka paljon meillä on käytettävissä olevaa mielikuvitusta?

Me Timmillä jäimme pohtimaan tätä, kun kuulimme kaksikosta, joka oli keksinyt käyttää kössikenttää miekkailuharrastukseen. Tila sopi kuuleman mukaan heidän tarkoitukseensa täydellisesti, eikä 6,50 euron tuntihintaan paljon muita tiloja ole saatavissa miekkailuun.

Kuulemastamme innostuneena pohdimme, voisiko Timmin tuotteiden avulla esimerkiksi varata saunan suoraan afterworkeilta ja jatkaa iltaa yhdessä saunan merkeissä.

ulla-mummo
Ikäihmisille ja nuorisolle ei Suomessa ole kohtaamispaikkoja, vaikka tiloja kyllä riittäisi

Ajatus jäi itämään ja lopulta ymmärsimme, miten paljon palveluita ihmiset voisivatkaan keksiä ja miten paljon enemmän voisimme tuoda ihmisiä yhteen, jos tilat ja mielikuvituksen luomat palvelut löytyisivät yhdestä alustasta painamalla yhtä nappia aloitusnäytöltä. Shakkia tuntemattomien kanssa, dokumenttielokuvien katselua vapaana olevassa auditoriossa, pullakurssia kotitalousluokassa ja vaikka kitaransoiton opettelua sopivassa tilassa.

 

Palveluntuottajan näkökulmasta olisi olemassa foorumi, jonne kirjailija voi perustaa helposti kirjoituskurssin vieraillessaan toisessa kaupungissa, mindfulness-guru voi varata kaupungintalolta tilan ohjatulle meditaatiolle ja kokenut yrittäjä voi myydä edullisesti coachingia nuoremmille. Nämä kaikki asiat ovat toki mahdollisia jo nyt, mutta tilojen varaaminen ja tapahtumien markkinointi muodostavat yhdessä haasteen, minkä vuoksi ne jäävät usein toteuttamatta.

Elämme maassa, jossa suurimman osan ajasta palvelut vaativat jonkun tilan. Kaikki palvelut tarvitsevat riittävän määrän käyttäjiä ollakseen järkeviä. Mikäli meillä olisi olemassa helppokäyttöinen alusta, jossa tilat, palvelut ja niiden tuottajat kohtaavat voisimme matkata uudenlaiseen maailmaan. Tässä maailmassa voimme paljon vapaammin luoda palveluita, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsemme. Sen hyödyt ihmisten terveydelle ovat mittaamattomat. Tulevina aikoina ei myöskään sovi vähätellä mikroansaintaa, mitä tällaisen kautta voi harrastaa.

Tulevaisuudessa nämä asiat epäilemättä ovat todellisuutta. Visio ei itsessään tarvitse vahvistusta ja todellisuus tulee pyyhkimään jääräpäisimmätkin vastustajat mennessään. Me Timmillä haluamme olla luomassa parempaa elämää kuntalaisille, joten ajattelimme kutsua teidät kuntavaikuttajat yhdessä meidän kanssamme kehittämään palvelua, joka vie meidät tähän jaloon määränpäähän nopeammin.

 

TIMMI Spacebook

Webinaari & Online Workshop

Keskiviikkona 30.9. klo 13:00

Aloitamme tämän matkan keskiviikkona 30.9. klo 13 järjestämällä webinaarin aiheesta TIMMI Spacebook. Ensimmäiset 15 minuuttia puhumme paremmasta tulevaisuudesta meille kaikille ja tämän jälkeen halukkaat voivat jäädä kanssamme vuorovaikutteiseen online-työpajaan pohtimaan, miten käytännössä pääsemme yhdessä maaliin.

Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, koska emme halua että yksikään ihminen jää saapumatta lomakkeen takia.

 

Avoin linkki tästä: https://zoom.us/j/93020422143

 

Ystävällisin terveisin,
Timmi